Kerran kaikessa ”vakavuudessaan” asusti paikallisessa pikkukaupungissa Paula, tuo punkkarityttöjen päätähuimaava kuningatar. Pystyt aivan varmasti erottamaan Paulan joukosta – valkoisen tukan lumihiutaleet leijailivat ympärillä, kun hän heilutteli hurjaa otsatukkaansa. Mustakin nahka pukeutumisessa oli hänen päämateriaalinsa, ja reikäiset farkut ja räikeät rintakorut täydensivät kokonaisuutta. Musiikkimaku? No, sanotaanko, että hän ei aivan syttynyt klassiselle pianomusiikille – raskas metalli sen sijaan sai kyllä hänen verensä virtaamaan.

Eräänä aurinkoisena päivänä Paula päätti lähteä seikkailulle kaupungin ulkopuolelle. Hän pakkasi repun täyteen eväitä – mukana oli purkki pikkelöityjä kurkkuja, suklaalevyjä ja tietysti punk-musiikin kokoelma. Paula laittoi korviinsa kuulokkeet, jotka olivat niin suuret, että ne peittivät lähes koko hänen pään, ja lähti matkaan pyörällään.

Matka vei hänet läpi kukkivien niittyjen ja metsien, ja pian hän huomasi olevansa keskellä ei mitään-mitään. Silloin hän huomasi oudon näköisen eläimen, joka tuijotti häntä uteliaana. Se oli ilmeisesti punkkarien tyyliin pukeutunut lumenvalkoinen kani, jolla oli pienet aurinkolasit ja minitakki!

”Vau, sinäpä näytät tyyliltäsi samalta kuin minä!” Paula nauroi. Kani kohotti yllättyneenä toista kulmaansa – se osasi selvästi ymmärtää ihmisten puhetta.

”Mitä kuuluu?” kani kysyi huvittuneena.

”No, olen tässä matkalla tutkimaan maailmaa ja nauttimaan musiikista. Entä sinä?” Paula vastasi.

Kani kertoi olevansa Kalle Kanipunk, maailman ainoa punkkari kani. Se oli kyllästynyt pelkästään porkkanoihin ja halusi kokea jotain jännittävämpää. Niinpä Paula ja Kalle päättivät yhdistää voimansa ja jatkaa matkaansa yhdessä.

Heidän seikkailunsa vei heidät oudoille teille ja tutkimattomille poluille. He tapasivat laulavia siilejä, tanssivia oravia ja jopa rokkaavan käen, joka soitti nokallaan ilmakitaraa. Paula ja Kalle nauroivat ja lauloivat yhdessä, ja heistä tuli nopeasti parhaat ystävät.

Lopulta he palasivat kaupunkiin, mutta Paula ei ollut enää sama punkkarityttö. Hänen seikkailunsa olivat avanneet hänen silmänsä uusille kokemuksille ja ystävyydelle erilaisten olentojen kanssa. Hän jatkoi musiikin kuuntelemista ja omaksumista kaikista mahdollisista genreistä, ja hän sai paikallisen punk-yhteisönkin ymmärtämään, että erilaisuus on rikkaus.

Ja niin päättyi tarina punkkaritytöstä, joka löysi ystävän oudoimmasta paikasta ja oppi arvostamaan maailman monimuotoisuutta – sekä sitä, että punk-asenne voi olla yhtä hyvin myös kaneille kuin ihmisille!