Slussenin katuja tallatessani törmäsin yllättäen karvaiseen kissaan, joka näytti olevan eksyksissä keskellä vilkasta kävelysiltaa. Yritin vakuuttaa sitä, että kulkureitit eivät kuuluneet kissaeläimille, mutta se tuijotti minua kuin olisin puhunut ruotsia kuin hepreaa. Lopulta päädyimme yhdessä istumaan kahvilaan juomaan lasillisen kylmää kaakaota ja suunnittelemaan uudenlaisia seikkailuja.